Asiakkaat ovat antaneet työskentelystä kanssani mm. seuraavanlaista palautetta:

Asiakas kuvaa aiempaa kokemusta ryhmässäni näin:

Minulla oli vuosia sitten traumaattinen elämänvaihe, kun tuntui, että en oikein saa ammattilaisilta enkä kaikilta ystäviltä ja sukulaisilta ymmärrystä tilanteeseeni. Olin melko hukassa ja minusta tuntui, että olin jollakin tavalla kadottanut itseni. Onneksi pääsin mukaan Lauran ohjaamaan pienryhmään, joka oli minulle korvaamattoman arvokas tuossa tilanteessa. Sain levollisessa, hyväksyvässä ja ymmärtäväisessä ilmapiirissä reflektoida ajatuksiani ja tuntemuksiani. Tunsin saavani hieman tukevaa maata jalkojeni alle sekä voimaa siipiini lähteä rohkeammin jatkamaan kulkuani uudenlaisella elämänpolulla. Lämmin kiitos Lauralle ja koko tuolle pienryhmälle 💝!

Kuvateksti

Käsitellä on hyvä sana.

Aiempi työkaveri on kokenut oppineensa kanssani työskentelystä, hän sanoittaa ajatuksiaan näin:

Lauran ammattitaitoon ja osaamiseen on helppo luottaa. Häneltä löytyy erilaisia menetelmäehdotuksia haastavien asiakassuhteiden selvittämiseen. Hän on oivaltava ja tilannetajuinen ammattilainen varsinkin asiakaskohtaamisissa, mutta myös toiminnallisissa tuokioissa.

Haluisitko tavata?

Ota yhteyttä

Sähköpostiosoite: Laura@minuus.fi
Puhelinnumero: +358 40 358 76 32

Meidät löydät Kulttuuritalo Grandista

Sisäänkäynti ja osoite:
Raatihuoneenkatu 8 C, 01600 Porvoo

Y-tunnus: 3479807-3

Laita sähköpostia

    Lähettämällä viestin hyväksyt Tietosuojaselosteemme.